Yksin 

En voi kehuskella kirjallisuuden tuntemuksellani. Mieleeni on kuitenkin jäänyt, kuinka kouluaikana tutustuin Herman Hesseen ja tulin vaikutetuksi. Yksi vahvimpia tunteita herättäneitä lukukokemuksiani ikinä on ollut Hessen novelli Rosshalde, joka kertoo toisistaan täysin etääntyneinä elävästä avioparista. Jokin siinä riipaisi syvästi.

Hesseltä on erityisesti jäänyt mieleeni myös tämä runo: 

Yksin, sumussa kuljen!
Yksin on jokainen pensas ja puu,
toinen ei tunne toista,
sumuun sulkeutuu.

Tuttavat tulvivat elämääni
entiseen, valon täyttämään;
nyt, kun sumussa kuljen,
en näe yhtäkään.

Totisesti, viisaaksi vasta
pimeys ihmisen kasvattaa,
se hänet hiljaa, vastustamatta
kaikista erottaa.

Yksin sumussa kuljen!
Yksinäisyyttä elämä on. 
Yksin on jokainen meistä,
toiselle tuntematon.           (Suom. Anna-Maija Raittila)

Hienosti kuvattu, mutta en silti usko tuohon perimäiseen yksinäisyyteen! Siihen, etteikö yhteys olisi löydettävissä ja jotain todellisempaa, syvemmin ihmisyyteen kuuluvaa kuin yksinäisyys. Yhteys tuo omaan elämään mielekkyyden. Syvää mielekkyyttä omaan elämään voi tuoda myös toisten auttaminen yhteyteen. 

Yksinäisyys ei ole (vain) tylsistymistä. Yksinäisyys on tarkoituksettomuutta, turvattomuutta, avuttomuutta, pelkoa, arvottomuuden kokemusta, lämmön ja ymmärryksen puutetta, epätoivoa... Yksinäisyys voi olla helvetti maan päällä. 

Yksin oleminen on ihanaa, kun yksinäisyyteen voi vetäytyä ja  sieltä voi taas palata. Kun on läheisiä ja ystäviä ja tuntee kuuluvansa jonnekin.

___________ 

Tätä kirjoittaessani sain HelsinkiMission uutiskirjeen yksinäisyyden torjumiseen liittyvän Näkemys-projektin etenemisestä. Siinä ideana on auttaa yksinäisyyttä kokevia itse löytämään uusia ajattelumalleja, joiden avulla he voivat astua ulos yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole omaa syytä, mutta vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Ja rinnalla kulkemista toki tarvitaan. 
Hienoa, että HelsinkiMissio on saanut yksinäisyyden sydämelleen ja oikeasti löytänyt keinoja auttaa!